Kurssit

Pentukurssi

Arkitottis- ja pentujatko, maanantain pentukurssille ilmoittautuminen, pentukurssi,

Pentukurssi  (pentualkeiskurssi) on tarkoitettu 2-6 kuukautta vanhoille pennuille. Kurssi sopii hyvin niin ensimmäisen koiran hankkineelle kuin kokeneemmallekin omistajalle. Kurssi on tarkoitettu koko perheelle.

Kurssilla läpikäydään muun muassa seuraavia taitoja:

  • luoksepäästävyys,
  • luoksetulo,
  • katsekontakti,
  • hihnassa kulkeminen,
  • pennun aktivointi,
  • ihmisten ja koirien tervehtiminen,
  • perustottelevaisuusliikkeitä,
  • tehdään koirakon välisiä kontaktiharjoituksia,
  • opetellaan oikea-aikaista palkitsemista ja kieltämistä,
  • opetellaan tunnistamaan muutoksia pennun terveydessä ja
  • lisäksi tutustutaan yhteen lajiin joko jälki tai haku.

Seitsemän kerran kurssi sisältää luennon johtajuudesta= tapakasvatuksesta + kirjallisen luentomateriaalin ja  kaupunkikävelykerran, jossa harjoitellaan opittuja taitoja.

Kurssille on mahdollista ostaa myös yksi tai kaksi yksityistuntia, jotka toteutetaan valintasi mukaan kurssin aikana tai sen jälkeen.

Pentujatkokurssi on tarkoitettu 5-12 kuukauden ikäisille pennuille, jotka ovat käyneet alkeiskurssin. Kurssin tavoitteena on koira, jonka kanssa on hauskaa puuhailla ja koira joka toimii tilanteessa kuin tilanteessa.

Kurssilla opetellaan:

  • arkitottelevaisuuteen liittyviä asioita,
  • uusia asioita erilaisista harrastusmahdollisuuksista,
  • vahvistetaan aiemmin opittua,
  • vahvistetaan koirakon välistä suhdetta ja kontaktia ja
  • muutamien asioiden poisoppimista, kuten vasten hyppiminen.
  • kurssilla tutustutaan 3-4 eri lajiin (agility, rally-toko, haku ja jälki).

Kurssi sisältää 10 koulutuskertaa, jotka sisältävät mm. kaupunkikierroksen, jossa harjoitellaan opittuja asioita sekä luennon koiran oppimisesta (mitkä asiat vaikuttavat oppimiseen, kuinka koira oppii ja miten päästään hyvään lopputulokseen). Saat kurssilta mukaasi kirjallisen materiaalin.

Tiivistelmä

Pentukurssilla opit kouluttamaan koiranpentuasi alusta asti oikein ja totuttamaan sen uusiin asioihin turvallisesti. Saat eväät miellyttävään yhteiseen elämään, yhteisten pelisääntöjen opetteluun ja pennun aktivointiin.

Hinnasto - Pentukurssi

Pentukurssilla yhteisen elämän alkuun!

Hinnasto - Jatkokurssi

Pentukurssit ovat koiranpentujen sosiaalistamiskursseja

Kurssi on suunniteltu siten, että sinne voi tulla ensimmäisen koiransa omistava tai jo useamman koiran kasvattanut henkilö. Palautteet kurssin käyneiltä ovat olleet erittäin positiivisia.

Eri koirarotuja kursseilla on ollut mukana useita. Tällaisia kursseja on järjestetty USA:ssa ja eri puolella Eurooppaa jo useita vuosia. Ruotsissa, Tanskassa ja Englannissa lähes kaikki koiranpennut osallistuvat eläinlääkäriasemien järjestämille sosiaalistamiskurssille, riippumatta siitä, tuleeko niistä isoina harrastus- vai kotikoiria.

Suomessa koirat saavat olla erittäin vähän vapaina ja leikkiä erirotuisten ja ikäisten ystävällisten koirien kanssa. Vieraiden koirien tapaaminen nimenomaan ensimmäisten neljän kuukauden aikana on kuitenkin äärimmäisen tärkeää koiran psyykkiselle kehitykselle. Pentu, joka tapaa muita koiria vain remmissä tai saa kokemuksia aggressiivisesta käyttäytymisestä, mieltää tämän mallin ja käyttäytyy varttuessaan itse samalla tavalla.

Pienestä pitäen muiden koirien kanssa tekemisissä olleen koiran kanssa on mukava lenkkeillä. Se ymmärtää koirien kielen ja osaa käyttää sitä itsekin tehokkaasti. Tällöin vältytään aggressiivisuusongelmilta.

Sosiaalistamiskurssin tarkoituksena on opettaa ihmisiä kouluttamaan yhteiskuntakelpoisia koiria, joiden kanssa yhteiselo sujuu mutkattomasti monta vuotta. Erään tutkimuksen mukaan vain 20 % koiran luonteesta ja käyttäytymisestä johtuu perimästä, loput 80 % riippuu koiran elinympäristöstä ja koulutuksesta.

Syytämme mielellämme koiran vanhempia tai kasvattajaa, kun koirassa ilmenee ongelmakäyttäytymistä, vaikka syy löytyisi tavallisesti helpoimmin katsomalla peiliin. Monesti ihmiset tulevat pyytämään apua vasta sitten, kun ongelmat pahentuvat sietämättömiksi. Asiaan ei puututa, kun koira murisee ihmisille, vaan vasta sitten kun se puree jotakin pahasti. Vaatii kuitenkin paljon työtä saada koiralta pois sen oppima virhekäyttäytyminen ja olisi paljon helpompaa, jos koiria opetettaisiin alusta asti oikein tai ongelmiin puututtaisiin heti. Koiralla ei ole koskaan oikeutta murista ihmisille! Sen lisäksi, että pentua sosiaalistetaan muihin koiriin, sitä sosiaalistetaan myös vieraisiin ihmisiin; naisiin, miehiin ja lapsiin.

Pennulle on opetettava ettei se saa tervehtiä jokaista vastaantulijaa, koska jotkut pelkäävät koiria. Ei myöskään ole kivaa, jos likainen koira hyppii ihmisiä vasten. Koiraa on huomattavasti mukavampi viedä lääkäriin ja ottaa mukaan kyläilemään, kun se luottaa vieraisiin ihmisiin, antaa käsitellä itseään ja osaa käyttäytyä. Aran, epäluuloisen ja varautuneen koiran kanssa on vaikea elää.

Kun oppii ymmärtämään koiraansa, sitä ei koskaan tarvitse lyödä eikä edes korottaa ääntään saadakseen sen tekemään halutulla tavalla. Yksikään koira ei ole tahallaan ilkeä eikä toimi vastoin omistajansa toivomuksia. Tavallisesti ihmiset vain opettavat koiriaan epäloogisesti.

Sosiaalistamisharjoitusten lisäksi kurssilaiset tulevat huomaamaan koiran monia taitoja ja sen, että koiran kanssa yhdessä tekeminen ja sen opettaminen on hauskaa!

Koirakoulu Koirankuje

Ota yhteyttä!

Täytä alla oleva lomake,
niin otamme yhteyttä mahdollisimman pian!